En ole varma, olenko vielä aivan täysin sisäistänyt että tämä todella tapahtuu. Kohta elän kolmen muun ihmisen kanssa. Tulemme olemaan kuin mikäkin uusioperhe, joiden postiluukku täytyy olla kahden rivin korkuinen että kaikkien nimet mahtuisivat. Siinä onkin naapureille ihmettelemistä. Luulevat vielä huumeluolaksi tai joksikin.
No, eivätpä olisi ainoita, jotka ovat vähän siinä ja välillä hyväksyäkö asia vai ei. Nimittäin omat vanhempani olivat sanalla sanoen hillityn järkyttyneitä kuultuaan ensi kerran tästä ideasta. Sai yksiön etsiminen aikamoista puhtia kun porukat alkoivat yllättäen kovalla tarmolla auttaa. En minä heitä siitä syytä, päinvastoin. Olen oikein kiitollinen, siinä mielessä, että sainpa ainakin tietää heidän välittävän. Vaikka kyllähän minä sen olen aina tiennytkin.
Isäukko nimitti kyseistä asumusjärjestelyämme "kolhoosiksi". Sinänsä pätevä termi siinä missä muutkin, mutta mitä se oikein tarkoittaa? Historian tunneilla nukkuneille muistinvirkistystä.
"Kolhoosi (ven. колхоз, коллективное хозяйство, kolhoz, kollektivnoje hozjaistvo, колхо́з (ohje) [kʌlˈxos]) eli yhteistoimintatila on maatila, jota yhteisö viljelee valtion valvonnassa ja joka toimii osuustoimintaperiaatteella."
- Wikipedia
Hyvä on, maatahan me emme viljele, eikä valtio meitä valvo sillä tavoin kuin tuossa tarkoitetaan. Sen sijaan jonkinlaista osuustoimintaa on havaittavissa - osallistummehan me kaikki juokseviin kuluihin sekä yhteisiin tarpeisiin, kuten ruokaan ym. Wikipedian selitys viittaakin historialliseen määritelmään. Sen sijaan suomisanakirja.fi:stä löytyi nykyaikaisempi selitys.
"kolhoosi
1. maatalouden työosuuskunta Neuvostoliitossa, kollektiivitila. Ark. pienehkön ryhmän yhteisasunto. esim. Opiskelijakolhoosi.
2. yhteisasunto"
- suomisanakirja.fi
Minun mielestäni neljä ihmistä muodostaa jo pienehkön ryhmän. Iskujoukon ainakin. SWAT-ryhmä, Team Alpha. Soluasunto olisi yksi termi myös kuvaamaan ryhmittymäämme, mutta sitä en halua käyttää, sillä siitä ei huou(?) millään tavalla se sosiaalisen tason yhteys joka meillä kaikilla on toisiimme. Niinpä ollen kolhoosin lisäksi sitä voisi nimittää kommuuniksi, kuten itsekin olen tämän blogin kuvauksessa tehnyt. Se tuntuu ehkä toimivimmalta näistä. Wikipedian mielipide kommuunista on seuraavanlainen.
"Kommuuni tarkoittaa yhteistaloudessa asuvaa ryhmää tai hallinnollista yhteisöä. Kommuunit perustuvat yleensä asukkaiden yhteiselle maailmankatsomukselle, oli se sitten uskonnollinen, poliittinen tai vaikkapa ekologinen."
- Wikipedia
Tässä tapauksessa meitä ei taida yhdistää mikään varsinainen maailmankatsomus. Vain jonkin asteinen henkinen yhteys, sekä se tietysti että pidämme kaikki toistemme seurasta. Riittäähän se sekin. Yleensä nykyaikana kommuuni ymmärretään jollain tavalla negatiivisena, hippikommuuni, pulsukommuuni tai sitten muuten vaan vapaan kasvatuksen apuvälineenä (semmoisistahan kukkahattutädit riemastuu). Näin ainakin minun lähipiirissäni. Sieltä lienee sitten kummunnut vanhempieni ensireaktio. Pahin järkytys laantui kun kerroin vasta-asukkaistani etteivät he ole mitään piripäitä (viimeisempänä mukaan liittyneen, kaverini, he tiesivätkin kyllä jo jonkinasteiseksi piripääksi). Ehkä ihmisten pitäisi murtautua ulos ennakkoluuloistaan. Toisaalta, paras olen minäkin puhumaan...
Harmikseni joudun tosin myöntämään, ettei tämä kommuunimme välttämättä ole kommuuni laisinkaan, näin niin kuin sanan varsinaisessa merkityksessä. Jonkunlainen yhteisö olisi ehkä faktojen valossa kuvaavin. Löysin todella hyvän artikkelin (tai kirjoituksen, mikälie) koskien todellista kommuuniasumista ja lähinnä sellaisen perustamista. Meille kaikille tuohon yhteisöömme muuttaville tämä on ensikosketus kommuunimaiseen asumiseen. Jokainen on joskus asunut toki jonkun kanssa, mutta ei tällaisessa mittakaavassa. Ihan noin järjestelmällisesti ja tarkasti emme ole suunnitelleet kuin edellä mainitussa kirjoituksessa, mutta suotakoon se tällä kertaa - hypätään rohkeasti vain altaan syvään päähän. Onhan meitä neljä, kyllä jonkun luulisi pysyvän pinnalla.
Tämä tuntemattomaan sukeltaminen on myös varmasti yksi tekijä, jota vanhempani vieroksuvat. Olisi valhetta myöntää, ettenkö itsekin vielä olisi hieman varpaillani asian kanssa. Jännittää nimittäin aika pirusti, olenhan minä sen lähestulkoon joka tekstissä maininnut. Hyvä etten siinä edellisessä lainatussakin. Nyt kun porukat on saatu vakuutettua, pitäisi itse vielä päästä sinuiksi asian kanssa. Mantrat ja muut hokemat esiin...
Hyväähän ne vanhemmat tarkoittivat enkä väheksy sitä millään tasolla, mutta oli se silti hauskaa seurata heidän reaktioitaan ja tunnetilojen vaihteluita. Ensin tuli hienosti hillitty paniikki ja pakokauhu, se lieveni pikkuhiljaa ja tilalle alkoi puskea varovainen hyväksyminen, "onpahan joku vararatkaisu". Nyt hiljattain, eli tällä viikolla mieli oli jo muuttunut niinkin kovasti, että kerroin jo erinäisistä järjestelyistä koskien asumisen eri osa-alueita, eikä vastaväitteitä tullut yhden yhtä. Luulen, että viimeinen hyväksyminen tulee muuttotilanteessa. Voihan se myös nostaa jotain uusia kysymyksiä pintaan, mutta se ei ole minun ongelmani enää siinä vaiheessa. Olen valintani tehnyt ja kannan sen seuraukset.
With great power comes great responsibility. Tällä kertaa ei tosin olla pelastamassa maailmaa, vaan itsemme sekä toisemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti