Kuten kaikki eeppiset tarinat, vaatii tämäkin pohjustusta alleen, jotta tästä saisi kaiken mahdollisen irti. Siispä on pienimuotoisen prologin paikka.
Etsin eräänä päivänä itselleni uutta asuntoa, selailin palstoja ja etsin lähestulkoon kaikki mahdolliset paikat läpi joissa ihmisillä voisi ilmoituksia olla. Tarjontaa on yllättävän paljon, mutta harmi vaan että sitä kysyntääkin on sitten kolme kertaa enemmän. No, ajan kanssa löytyi muutamia ehdokkaita ja joitain yksiöitä kävin katsomassakin. Laitoin myös oman ilmoitukseni listoille, jossa selvitin asunnon tarvettani ja näin, aivan normaalisti. Kaikki löytämäni tai minulle tarjotut joko menivät jollekin muulle, olivat huonolla paikalla, olivat kalustettuja tai muuten vaan jonkun yli keski-ikäisen Karin omakotitalon yläkerrassa (jossa on muuten pesutilat keskikerroksessa) keskellä vehreintä Köhniötä. Olipa siellä tyylitietoisesti yksi umpihomeinenkin. Jännittäviä asumuksia ihmisillä löytyy, totta vie.
Sitten silmääni osui ilmoitus joka pysäytti hetkeksi. Luin sen muutamaan kertaan läpi. Jäin miettimään. Minähän siis hain yksiötä, mutta leikilläni olin miettinyt että olisipa jännää asua jonkun kanssa tai jollain porukalla kimppakämpässä. Olihan siitä kuitenkin kavereiden kesken joskus läppää heitetty. Tämä kyseinen ilmoitus sai miettimään vaihtoehtoa oikeasti.
Ajattelin että no helvetti, eihän siinä mitään häviä. Pistin soittaen, ei vastausta. Pistin soittaen uudestaan myöhemmin, ei mitään vieläkään. Seuraavana päivänä taisin vielä kerran kokeilla, mutta ei mitään. Siinä vaiheessa ajattelin, että no, varavaihtoehtonahan se vähän niin kuin olikin. Jäi se silti vähän kalvamaan. Niinpä pistin vielä seuraavana päivänä sitten sähköpostia annettuun osoitteeseen ja kuinka ollakkaan, siihen tulikin vastaus! Toivo ei ollutkaan heitetty.
Vastaus oli kokolailla ilmoituksen mukainen, hyväntuulinen ja sai minut tuntemaan siltä, että sähköpostini onnistui siinä missä pitikin - olla erilainen ja erottuva. Minähän en kauheasti tykkää kirjoittaa virallista tekstiä, niinpä viestinikin oli eräänlaisessa proosamuodossa. Eihän tässä nyt työtä olla kuitenkaan hakemassa.
Ilmoituksessa siis kaksi tyttöä etsi kahta muuta asukkia muodostamaan neljän hengen kimppakämpän, eräänlaisen kommuunin. Ilmoittaja sai viestini, ja käski kysymään lisää toiselta ilmoittajalta, mikäli kysyttävää olisi. No totta hitossa kysyttävää löytyy, niinpä soitin. Turistiin niitä näitä, perusjutut mitä tällaisiin nyt kuuluu ja vähän jotain muutakin. Saatiin aikanaan näyttö sovittua, joten sitä sitten jäin innolla odottamaan.
Koitti kohtalon päivä, kävin sinä sunnuntaina kahdessa näytössä, joista toinen oli tämä kyseinen kimppakämppä. Ensin katsastin yksiön (joka oli samassa rakennuksessa), jonka jälkeen tulin katsomaan missä tässä kimppa-asumisessa on oikein kyse. Tökin hieman tikulla mihin oikein olisin itseäni mahdollisesti pistämässä. Se oli aluksi melkein jopa hieman pelottavaa.
Täytyy kuitenkin myöntää, että ei mennyt kauan kun tunsin olevani oikeassa paikassa. Se asunto tuntui kaikista eniten kodilta. Johtuu hyvin paljon siitä, miten minut otettiin vastaan. En muista pitkään aikaan saaneeni niin iloista vastaanottoa entuudestaan tuntemattomilta ihmisiltä. Nämä kaksi kaverusta olivat aurinkoisia ja avoimia, eikä aikaakaan kun juttua lensi kuin viimeistä päivää. Aivan kuin olisimme tunteneet jo vaikka kuinka kauan. Olin oma itseni ja sain sillä uusia kavereita. Ällistyttävää. Eikö se vaadikaan sen enempää?
Ei sitä valintaa montaa kertaa tarvinnut miettiä. Jos löytää ihmisiä, joiden kanssa tulee todella hyvin toimeen, niin miksi ei tarttuisi tilaisuuteen? Minä tartun. Tämä on kokeiltava. Minulla on tästä todella hyvät fiilikset, vaikka muutto onkin vasta kuun vaihteessa. En millään malttaisi odottaa!
Tämä kaikki on tapahtunut kahden viikon sisään, joista olemme tunteneet nyt nelisen päivää. Se on ollut hienoa aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti