Hyvää palmusunnuntaita, virpojat! En lähtenyt kiertämään ovia, vaikka kieltämättä ajatus kiehtoikin. Ei niin kova namin nälkä ole sentään. Oletteko itse käyneet virpomassa, tai ovatko lapsenne, kummilapsenne tai muuten vaan naapurin kakrut huiskuttaneet teille risuja?
No, tämä ei ollut agenda josta aioin tällä kertaa raapustella. Nimittäin viime kirjoituksessa sivusin omia asumisjärjestelyitäni, joten voisin niitä valottaa hieman enemmän tänään. Aloin hyvän sään kunniaksi fiilistelemään asioita ja kyllähän nuo eletyn elämän merkkipaalut, eli vanhat asunnot, myös pyörivät mielessä.
Jos aloitetaan ihan alusta, niin minähän olen itse asiassa asunut aika monessa paikassa. Ennen kun täytin 17, olin asunut kolmella eri paikkakunnalla. Muuttamatta kertaakaan. Mitä?
Yksinkertaista, itse asiassa. Ensin oli Jäppilä, joka yhdistyi vuonna 2004 Pieksänmaaksi, joka yhdistyi Pieksämäeksi vuoden 2007 alussa. Joka tapauksessa, koen aina olevani ja olleeni jäppiläläinen, enkä niinkään varsinkaan pieksämäkeläinen (no offense). Vielä tarkemmin sanottuna Käpryltä.
Tämän faktan siivittäminä pääsemmekin vielä jännittävämpään knoppitietouteen. Vartuin siis Jäppilässä Käpryn kylällä, josta muutin Jyväskylään. Jyväskylässä olen asunut yhteensä viidessä eri kaupunginosassa. Aluksi Kortepohjassa viikon tai kaksi, ennen kuin saimme asunnon Kuokkalasta, josta muutin kaiketi korkeimmalle paikalle jossa olen tähän mennessä asunut (merenpinnasta mitattuna) eli Keltinmäkeen. Sieltä yhdistyimme Kirriin, jonka jälkeen vaelsin omia polkujani Keskustaan, Kauppakadulle. Huomaako kukaan mitään erikoista? Jospa harjoitan tekstinkäsittelyä. No, prosessi ei näkynyt teille ja kikka paljastui ennen aikojaan, mutta joka tapauksessa tämä fakta on naurattanut minua monesti. Olisiko tämä sitä kohtalon johdatusta? Tai karmaa?
Kaivetaanpa syvemmältä. Jos ajatellaan katujen nimiä, joissa olen asunut, kolmen ensimmäisen Jyväskylä-asuinpaikan tiennimien ensimmäiset kirjaimet muodostavat yhdistelmän TSH, joka taasen juontuu sanoista Taru Sormusten Herrasta. Melko eeppistä.
Jos ensimmäisen varsinaisen asuntoni huoneiston numerosta vähennetään sen katunumero, ja lisätään nykyisen katunumero, saadaan 23. Ja tämä lukuhan aiheuttaa joillekin kaikenlaisia tuntemuksia, vaan tuntuupa tuo tulevan aika monesta muustakin yhteydestä kuin vain salaliittoteorioista.
Jos Googlen karttoihin laittaa reittihakuun kaikki nuo paikat järjestyksessään, saa aika hämmentävän sekamelskan. Kai sitä voisi luonnehtia vääristyneeksi ja kellahtaneeksi Otavaksi. No ei kyllä itse asiassa, nyt kun tarkistin uudestaan. Mutta paikkojen välille tulee kyllä 41 kilometriä matkaa, joka taittuisi Googlen mukaan 51 minuutissa.
Näitä kaikkia paikkoja on todella vaikea pistää minkäänlaiseen paremmuusjärjestykseen, sillä vaikka itse asunto tai sijainti olisikin perse, on siellä silti aina omanlaisiaan ja tietyllä tavalla tärkeitä muistoja. Jokaisessa on omat hyvät ja joissain vähän ehkä huonompiakin. Listaamaan en siis rupea, sillä se sattuisi liikaa aivoihin. En jaksaisi rasittaa ajattelulihasta.
Tosin voin kyllä paljastaa huonoimman paikan tähän mennessä, sillä sillä on oma huumoriarvonsa. Ei sitä liene vaikea arvata. Keltinmäki! Kaukana kaikesta (vaikka Kirri oli kauempana, tuntui tuolla silti eristyneemmältä), eikä mitään jännää monen kilometrin säteellä. Paitsi Keskussairaala parin kilometrin päässä. Talo oli ajalta kun setä lampun osti ja seutu oli täynnä mamuja (noniin, nyt olen siis leimattu rasistiksi mutta asia ei ole näin sillä minulla ei ole juurikaan heitä vastaan mitään, vaan enemmänkin niitä muutamaa mätää omenaa, jotka pilaavat koko joukkion maineen). Samassa kerroksessa asui muutama espanjalainen opiskelija ja pitihän se arvata, että heidän lempitouhuaan oli katsoa jalkapalloa KOVAA ja huutaa KOVAA. Yläkerrassa piestiin pariskunnan nainen, jossain asunnossa laukesi palovaroitin aamuyöstä vaikka kukaan ei ollut kotona ja pisteenä iin päällä (tämä on oikeasti paras kohta), kämpän sisälämpötila oli noin 16-18 astetta. Asunnon ainut toimiva patteri oli vessassa, joten ainakin tavaraa toimittaessa oli lämmin. Harmi vain, että tämäkin patteri oli on-off mekaniikalla toimiva. Joko kylmä kuin sohjokauha tai kuuma kuin hella kutosella. Suihku oli kummallinen allas, joka piti aivan #¤%£€ kovaa meteliä aina peseytyessä. Ajatelkaa, että seisotte rankkasateella pelkän peltikaton alla. Siltä luultavasti alakerran naapurissa kuulosti. Niin ja keskustasta kotiinpäin saapuessa koko matka oli ylämäkeä, eikä ihan leppoista nousua ollutkaan. Oi niitä aamuyön tunteja, kun kävelin baarista kotiin...
Tulipa mieleen, melkein kaikilla kämpillä on muutakin yhteistä kuin kaupunginosien nimien ensimmäisen kirjaimen yhtäläisyys. Kaikissa on naapuri soittanut pianoa. Noh, Kirrissä ei soinut piano, vaan toisella puolella pikkupoikien turvat ja toisella nuoren miehen (ilmeisesti) DJ-vehkeet. Kuokkalassa yläkerran naapuri osasi soittaa aika hyvin, Keltinmäessä naapuri soitti tosi hyvin ja nyt täällä keskustassa ehkä osataan soittaa, mutta en oikein tiedä. Sieltä kuuluu kyllä aina satunnaisia sointuja, mutta sitten soitanta muuttuu ripuliksi. Olen selittänyt itselleni, että sen on pakko mennä niin, jotta joka kerta kun armas naapuri alkaa soittamaan, hyökkää jostain kissa tallustamaan koskettimilla. Harmi, ettei lopputulos ole Keyboard Cat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti